Runotorstai: Tämä hetki (20 sanaa)

itse teen kodin
äänen
vedän oven perässä kiinni
edessä takana
kaksi erilaista kaikua

miksi sen huomaa käytävässä
eikä missä on

Sinulle huutavat vedet
minulle kulkevat sillan ali
hiljaa
vaikka katson niiden perään
vaikka pudotan pieniä kiviä
teen haavoja pintaan

Runotorstai: Tuore

vihreästä ei saa punaista
musta tulee
minuun
en minä jaksa kantaa hedelmiä

enkä jättää niitä taakse
enkä olla sellainen

työnnän vain nenäni joka paikkaan
unohdan mitä ajattelin eilen
jätän astiat pesemättä
istun vain ja ryystän kahvia vaikka
sinä olet niin paljon enemmän

Kaipaan sanoja joilla
maailmasta voi tehdä toisenlaisen
voi väittää
että jokin tuntuu ja toinen ei
ja voi uskoa itsekin kun
on ne sanat jotka aina
on totta

Kaipaan isoja sanoja
sellaisia kuin
rakkaus, yhteiskunta ja tulevaisuus
äiti

Miten osaan olla ilman sanoja
jotka tekevät minusta minut
joiden merkityksen voin
aina päättää uudestaan.

Runotorstai: Ääni

Ota sanasi ja kävele
täällä ei ole sinulle tilaa

tai rakenna maailmasta linnake
jonka rajana on meri ja taivas,
kuuntele miten soi
yhteisymmärrys,
harmoniaa säestävät uljaat pasuunat.

Mutta sitten on aivan hiljaista.

Runotorstai: Kone

vesi kulkee laiturin alta
sekoitun siihen
olen hiljaa
on ääneni
tuuli

vastarannalla nauraa koivumetsä
tuuli kutittaa kainaloista
panee taskuunsa kymmenen linnunlaulua
painaa mieleen lämpimän tuoksun

laiturilla ripottelee laulut
silittää poskeani ja viivähtää hetken
että voin taas olla tyyni

Runotorstai

Alussa on vesi
siinä ensin hukun ja herään sitten
vedessä iho tarkkailee jokaista
kuiskausta
merkitsee ne muistiin
unohtaa vasta sitten.

Unessa taivas on ranta
siellä odottaa väsynyt tuoksu
kantaa muistini muistoa.

Välille vedettyä viivaa
ei saa näkymättömiin

se vielä
menettää merkityksensä
riisuu periaatteet
unohtaa olevansa

vasta huomenna.

Vuonna 1999

Jätän auringon ulos
tulen itse sisään
varjon lasken eteisessä

yksiössä istuu hiljaisuus
kuiskii lakkaamatta
käännän pääni, ettei tarvitse katsella

keittokomerossa hyräilee vapaus
tekee teetä, rikkoo astioita
en saa sanoista selvää
sävel on karvas

autan korjaamaan sirpaleet
ja ojennan hunajan.

Runotorstai: Mikrokosmos

Kaupungissa isolla tiellä
pysäytin jokaisen bussin
kysyin
meneekö tämä auto kotiin.

Kahdeksas vasta otti kyytiin
kuljettaja pyysi rahan
sanoi
kuusi ja neljäkymmentä, ja lisäsi, että
hinnat ovat nousseet vuoden alusta.

Istuin sellaisen naisen viereen, joka
piteli kiinni punaisesta nahkalaukusta ja
hymyili ihan hiljaa.

Kysyin
olen menossa kotiin, tiedätkö
missä minun pitää jäädä pois.
Nainen hymyili vaan.

Runotorstai: Kasvu

Oletko se sinä? Etsimme luovia ja reippaita työntekijöitä osaksi innovatiivista ja dynaamista tiimiämme.

Kerroin itsestäni niin kauniisti kuin osasin.
Panin siihen että
harrastan sauvakävelyä ja kirjallisuutta
olen valmis uusiin haasteisiin.
kykenen työskentelemään kovankin paineen alla
olen ahkera ja tunnollinen
odotan yhteydenottoanne.

Loppuun vielä että henkinen kasvu on sisäistä eikä se millään muotoa haittaa kykyäni työskennellä vaativissakaan olosuhteissa, uskoisin, kunhan vain muistan syödä lääkkeeni.

Runotorstai: Armo

Tänään lupaan
ettei enempää tarvitse
sen sanon itselleni kun
painan selän seinää vasten
silmät kiinni nukun

Sitten lupaan
etten enempää yritä
ja sen lupaan kaksi kertaa kun
otan kalenterin käteen
ja panen ajan järjestykseen

Tänään lupaan
ettei haittaa vaikkei jaksaisi
sen lupaan itseltäni salaa kun
sankarina taistelen
ja huonettani kuuntelen

Runotorstai: Ajatuksen voimalla

Lajittelen varjot

raotan ja rikon niitä
teen niistä asetelman
................ilmaa väleissä

................ei ole niin raskasta kuljettaa mukana

kun kaikki on valmista

olen väsynyt

ajattelemaan

pakkaan varjot mukaani

Runotorstai: Sininen

kun ojentaa käden juuri oikealla tavalla
katsoo silmiin ja puristaa
sitä ei huomaa

kun ryhti on hyvä
- vatsa sisään rinta ulos -
kun hoitaa hommat niin kuin reipas tyttö
ja nousee ylös kun kello soi
sitä ei huomaa

että keväässä kontrastit ovat suurimmat
valoa vasten kaikki näyttää tummemmalta
kirjaston kirjatkin ovat myöhässä

Runotorstai: Kengät

muistan kun huusit
osaan jo itse
mitä väliä sillä on
jos
ne ovat väärinpäin

myöhemmin
sinusta ei tullut tuhkimoa
onneksi
tuhkimon on niin vaikea löytää oikeaa kokoa

riippuu päivästä
mitä kuuluu
kop kop
nirsk nirsk

ihanin tunne
villa sulkee varpaat
lämpimään hiljaiseen kohtuun

Tämä tässä

Jos rakastaisin itseäni, mitä rakastaisin?
Nyt ainakin tiedän, mitä vihaan.
Ei elämä ole mikään metafora
se on tässä.

Toivon, että voisin kirjoittaa
hauesta
tai että osaisin
laulaa laulun.

Mutta elämä ei ole mikään
metafora
se on tässä.

Runotorstai: Sattuma

Kun valitsin itselleni ruumista
mietin

otanko tumman pojan
otanko punatukkaisen tytön
mutta valitsin tämän
josta tuli lyhytjalkainen nainen.

Mistä saatoin tietää
että tähän ruumiiseen kuuluu
jäykät niskat ja särkynyt mieli.

Vuonna 2003 - ehkä vähän vieläkin

Tämä ruumis ei ole minun. Minun käteni eivät ole minun käsiäni. Kun hengitän ja rintani kohoaa ja laskee, ei se ole minun rintani. Minun käteni eivät ole nämä veltot kädet. Nämä ovat sen naisen kädet, sen, joka minua kuljettaa. Joka puhuu minun suullani ja on sellainen, jollainen en tahtoisi olla.

Ei minusta täyttä tule. En tule täyteen.

Runotorstai: Ponnistus

Naisen nimi oli S.
S oli naisen nimi.
Eino oli kirjaton, karjaton mies
Nainen oli suruton, sanaton suvi.

Siili oli tunteellinen siili.
Nainenkin oli,
muttei tässä runossa.
Kuka minä sitten olin, nainen kysyi.

Sinä olit äitien onneton unelma ja ponnistus,
eikä tämä ole sitten mikään runo.

Runotorstai: Miksi?

heräsin uneen, jossa

nauroin
soitin huuliharppua
suutelin vierasta miestä
laskin montako pilveä taivaalla oli
ja oli lämmin syksy

juuri silloin vyöryivät päälleni eilisen unelmat
joita en enää tuntenut
kysyin niiltä miksi

eivät tienneet

Haluan saada vuodet pois systeemistäni, että jää tilaa uusille. Alan olla täynnä.

Vuonna 1997 - ei enää

Tässä seison
äitini, ja äitini äidin maalla.
Valehtelen kivelle,
minä olin täällä jo silloin.
Kun tiimalasi oli hiekaton ja
aika vetenä

taivaassa.

Rakennan veneen posliinista
että se selällä särkyisi
ja minä uppoaisin uneen.

Vuonna 1998 - ei enää

Kello puoli neljältä

Kysyn hiljaa vaivasinko,
herätinkö kesken unen,
olenko ollut taas
kohtuuton.

Ei niitä unia voi kieltää kun
on kaiken selvästi kokenut
muisti on
silmistäsi sininen.

Kenen vuoksi matkustaisit,
miksi öitä valvoisit,
heräisit katselemaan
tyhjää naista.

Suljetut silmäsi näkisivät
saman ikävän jossa
sinäkin asut,
siinä huoneessa ei
tuoksu kynsilakka.

Kello puoli neljältä
veren maku suussa
puren
huulet hellinä arpia kieleesi
hartaasti.

(muokattu kello 13.59)

Kuuntelin tänään vatsaani. Se itki. Mutten tiedä miksi.

Uni

Melkein kysyin eilen eräältä naiselta: "Anteeksi, olitko sinä unessani viime yönä?"

Kaikki huutaa

Maa on sellainen, että se heiluu. Maailma on sellainen, että se heiluu. Siksi en saa mitään selviin kasoihin ja haluaisin huutaa, vaikka en kestäkään sitä, että kaikki huutaa. Tuntuisi hyvältä olla hetken saavuttamattomissa, mutta en tiedä, missä sekään on. Mutta tiedän, minkälainen laulu tämä on, vaikken tiedä, miten tämä päättyy.

Kaipaan turvallista hiljaisuutta. Missä sellaista on?