Uusi alku

Koskaan ei voi tietää, mikä alku on oikea. Nyt on taas alku. Alku on aina ystäväni. Alku on puhdas ja voimakas. Alku on viaton.

Eilen minulla oli sanoja, mutta tänään en niitä enää muista.

Alussa on monta asiaa:
- suo, kuokka ja jussi
- pimeys? Täytyypä tarkistaa.

En tiedä, mikä pitäisi laskea Aluksi. Kuinka monta Alkua saa ottaa. Mikä on Alun osuus Jatkossa. Jatkon tuleminen on epävarmaa, mutta jotenkin tuntuu, että Alku minulle tulee aina. Ja aina erilaisena.

En vain odottanut, että alku voisi tulla marraskuussa. Ärsyttää, etten tunne itseäni masentuneeksi, sillä juuri nyt olisi syytä. Nyt Alulle ei olisi aikaa, sillä pitäisi huolehtia Jatkosta. Aina ei voi olla Alku, joka on turvallinen ja voimakas. Ei Jatkon tuleminen ole epävarmaa, aina se tulee, sitä ei vain tiedä milloin ja miten.

Sanat merkitsevät enemmän silloin, kun ne jätetään sanomatta, koska silloin niiden merkitystä ei tiedä, tietää vain, että ne ovat. Joskus on mukava ajatella, ettei niitä olekaan, niitä sanoja, joita ei sanota. Mutta jos joku ne sitten sanookin, muistaa, että ne ovat. Miten voisin pitää itselläni sekä sanat että hiljaisuuden?

Asioita

Jotenkin tämä on niin vaikeata, vaikka haluaisinkin kirjoittaa. En tiedä, mistä se johtuu. Siitäkö, että haluan vältellä arjen ajattelua, vaikka kuitenkin ajattelen koko ajan. Arki ahdistaa. Pelkään, että siitä tulee vielä ahdistavampaa, jos ajattelen sitä luvallisesti. Kirjoittaminen on sitä, että ajattelee luvallisesti.

Koulussa ei tajuta sitä, että sillä mitä sanoo, on merkitystä. Se soi päässä ja alkaa kertautua erilaisissa tilanteissa. Ja vaikka se olisi miten tyhmää, sen muistaa aina ja kaikkialla. Ja opettajan täytyy olla aikuinen, joka ei vittule ikuisesti, mielellään ei yhtään. Ja minusta on helvetin vittumaista olla aikuinen. Aikuisuuteen kuuluu, ettei tunne ja että osaa asettua asioiden yläpuolelle.

Asioita ovat ainakin ne, mitä sanotaan ja myös oppilaat ovat asioita. Enkä minä ole yläpuolella.