Seuraamukset

Alkua seuraa jokin. Jotenkin en tiedä mitä.

Uusi alku

Koskaan ei voi tietää, mikä alku on oikea. Nyt on taas alku. Alku on aina ystäväni. Alku on puhdas ja voimakas. Alku on viaton.

Eilen minulla oli sanoja, mutta tänään en niitä enää muista.

Alussa on monta asiaa:
- suo, kuokka ja jussi
- pimeys? Täytyypä tarkistaa.

En tiedä, mikä pitäisi laskea Aluksi. Kuinka monta Alkua saa ottaa. Mikä on Alun osuus Jatkossa. Jatkon tuleminen on epävarmaa, mutta jotenkin tuntuu, että Alku minulle tulee aina. Ja aina erilaisena.

En vain odottanut, että alku voisi tulla marraskuussa. Ärsyttää, etten tunne itseäni masentuneeksi, sillä juuri nyt olisi syytä. Nyt Alulle ei olisi aikaa, sillä pitäisi huolehtia Jatkosta. Aina ei voi olla Alku, joka on turvallinen ja voimakas. Ei Jatkon tuleminen ole epävarmaa, aina se tulee, sitä ei vain tiedä milloin ja miten.

Sanat merkitsevät enemmän silloin, kun ne jätetään sanomatta, koska silloin niiden merkitystä ei tiedä, tietää vain, että ne ovat. Joskus on mukava ajatella, ettei niitä olekaan, niitä sanoja, joita ei sanota. Mutta jos joku ne sitten sanookin, muistaa, että ne ovat. Miten voisin pitää itselläni sekä sanat että hiljaisuuden?

Asioita

Jotenkin tämä on niin vaikeata, vaikka haluaisinkin kirjoittaa. En tiedä, mistä se johtuu. Siitäkö, että haluan vältellä arjen ajattelua, vaikka kuitenkin ajattelen koko ajan. Arki ahdistaa. Pelkään, että siitä tulee vielä ahdistavampaa, jos ajattelen sitä luvallisesti. Kirjoittaminen on sitä, että ajattelee luvallisesti.

Koulussa ei tajuta sitä, että sillä mitä sanoo, on merkitystä. Se soi päässä ja alkaa kertautua erilaisissa tilanteissa. Ja vaikka se olisi miten tyhmää, sen muistaa aina ja kaikkialla. Ja opettajan täytyy olla aikuinen, joka ei vittule ikuisesti, mielellään ei yhtään. Ja minusta on helvetin vittumaista olla aikuinen. Aikuisuuteen kuuluu, ettei tunne ja että osaa asettua asioiden yläpuolelle.

Asioita ovat ainakin ne, mitä sanotaan ja myös oppilaat ovat asioita. Enkä minä ole yläpuolella.

Syksy etenee

Kun syksy menee pitemmälle alkaa silmien alle kerääntyä yhä tummempaa varjoa. Kaikki se penaaleihin liittyvä innostus häviää. En tiedä voiko syksyn edetessä enää kirjoittaa. Pitäisi lakata ajattelemasta, ettei tule surulliseksi.

Uni on paras kaveri. Se on hellinyt toistaiseksi. Täytyy muistaa kiittää. Se on ollut uskollinen ja luotettava, se on tullut. Joskus unella ja minulla on mennyt huonommin. En haluaisi enää koskaa herätä metallinen maku suussa aamulla. Unilääkkeet eivät edes toimi niin hyvin kuin soisi.

Koulun käytävä on aivan liian kapea. Siellä haisee tunkkaiselta. Ei ole lapselle hyvä viettää aikaa niin ahtaissa käytävissä, ei ole tilaa olla ja ajatella. Ääniä on liikaa, eivätkä ne vaimene. Voisin olla hyvä, jos voisin vaimentaa muut ja valita mitä kukin saa sanoa. Yleensä. Toiselle.

Toiselle ei saa sanoa, että tyhmä. Eikä opettajaa saa yrittää kusettaa. Ei saa olla kärsimätön. Ei saa vittuilla. Ei saa viedä liikaa tilaa äänellään ahtaalla käytävällä.

Alku

Aloitan uuden koska aloitan alusta. Ensimmäisenä vuonna kirjoitin itseäni surulliseksi, minkä vuoksi en enää. Siksi tulee nyt taas alku. Ja siksi, että on syksy.

Maanantaina havahduin huomaamaan, ettei ollut perjantai. Huomasin miltei samana hetkenä, ettei ollut huhtikuu. Oli syyskuu. Syyskuu on uusi alku. Se on mukavaa. Alussa on voimakas ja on uusia vaatteita ja kyniä ja penaali ja kumi ja teroitin ja uusia kukkia luokassa. Seinällä on Aamiainen Tiffanyllä. Kauniista katseesta saa voimaa, kunnes silmien kohdalle pannaankin nastat ja se alkaa näyttää humanoidilta. Sitä tulee vihaiseksi silloin, kun sen huomaa.

Uusi alku tarkoittaa energiaa. Syksy on ihana. Mutta sitten yhtäkkiä sitä onkin väsynyt, eikä enää jaksa. Ja silloin huomaa, että onkin syyskuu ja maanantai. Ja vaikka kevät on loppu, toivoisi että olisi kevät. Ja alkaa miettiä, että onko se sittenkään loppu.

Saan voimaa lukemisesta. Silti tuntuu siltä, että minun pitäisi lukea enemmän. Ja tunnen syyllisyyttä siitä, että luen niin vähän.

Kun opetan postmodernia en osaa päättää, miten minun pitäisi esiintyä. En ymmärrä sitä, saako sen sanoa. Kuka sitä ymmärtää? Saako niin kysyä. Mitä niiden pitäisi siitä ymmärtää? En ymmärrä, miksi on niin tärkeää osata jotain asioita, tähdellisempääkin olisi.

Toistaiseksi vielä valitsen roolia. Mutta sen jo tiedän, että sillä on sekä converset että kopisevat korkokengät. Farkkutakki ja bleiseri. Kädet taskussa ja käsilaukku. Huulipunaa ja hunajahuulivoidetta. Ripsiväriä. Ja se kuuntelee Björkiä ja punkia.

Kukaan ei voi tietää, mitä alusta seuraa.