Alku

Aloitan uuden koska aloitan alusta. Ensimmäisenä vuonna kirjoitin itseäni surulliseksi, minkä vuoksi en enää. Siksi tulee nyt taas alku. Ja siksi, että on syksy.

Maanantaina havahduin huomaamaan, ettei ollut perjantai. Huomasin miltei samana hetkenä, ettei ollut huhtikuu. Oli syyskuu. Syyskuu on uusi alku. Se on mukavaa. Alussa on voimakas ja on uusia vaatteita ja kyniä ja penaali ja kumi ja teroitin ja uusia kukkia luokassa. Seinällä on Aamiainen Tiffanyllä. Kauniista katseesta saa voimaa, kunnes silmien kohdalle pannaankin nastat ja se alkaa näyttää humanoidilta. Sitä tulee vihaiseksi silloin, kun sen huomaa.

Uusi alku tarkoittaa energiaa. Syksy on ihana. Mutta sitten yhtäkkiä sitä onkin väsynyt, eikä enää jaksa. Ja silloin huomaa, että onkin syyskuu ja maanantai. Ja vaikka kevät on loppu, toivoisi että olisi kevät. Ja alkaa miettiä, että onko se sittenkään loppu.

Saan voimaa lukemisesta. Silti tuntuu siltä, että minun pitäisi lukea enemmän. Ja tunnen syyllisyyttä siitä, että luen niin vähän.

Kun opetan postmodernia en osaa päättää, miten minun pitäisi esiintyä. En ymmärrä sitä, saako sen sanoa. Kuka sitä ymmärtää? Saako niin kysyä. Mitä niiden pitäisi siitä ymmärtää? En ymmärrä, miksi on niin tärkeää osata jotain asioita, tähdellisempääkin olisi.

Toistaiseksi vielä valitsen roolia. Mutta sen jo tiedän, että sillä on sekä converset että kopisevat korkokengät. Farkkutakki ja bleiseri. Kädet taskussa ja käsilaukku. Huulipunaa ja hunajahuulivoidetta. Ripsiväriä. Ja se kuuntelee Björkiä ja punkia.

Kukaan ei voi tietää, mitä alusta seuraa.