Jotenkin tämä on niin vaikeata, vaikka haluaisinkin kirjoittaa. En tiedä, mistä se johtuu. Siitäkö, että haluan vältellä arjen ajattelua, vaikka kuitenkin ajattelen koko ajan. Arki ahdistaa. Pelkään, että siitä tulee vielä ahdistavampaa, jos ajattelen sitä luvallisesti. Kirjoittaminen on sitä, että ajattelee luvallisesti.
Koulussa ei tajuta sitä, että sillä mitä sanoo, on merkitystä. Se soi päässä ja alkaa kertautua erilaisissa tilanteissa. Ja vaikka se olisi miten tyhmää, sen muistaa aina ja kaikkialla. Ja opettajan täytyy olla aikuinen, joka ei vittule ikuisesti, mielellään ei yhtään. Ja minusta on helvetin vittumaista olla aikuinen. Aikuisuuteen kuuluu, ettei tunne ja että osaa asettua asioiden yläpuolelle.
Asioita ovat ainakin ne, mitä sanotaan ja myös oppilaat ovat asioita. Enkä minä ole yläpuolella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti